20.12.2018

ARMON TALON SEURAKUNTA JUHLI BERSHEVASSA

Armon talon pihamaa täyttyi ääriään myöten 24.11.2018 onnellisen näköisistä ihmisistä, jotka olivat tulleet juhlimaan 10 vuotta täyttävää seurakuntaa. Juhlassa oli paljon ylistystä, tanssia ja koskettavia puheita ja muisteloita menneiltä vuosilta.

Armontalon johtaja Dima Brodkin totesi juhlapuheessaan, ettei olisi arvannut Nahalei Tikva-yhdistystä perustettaessa vuosia sitten, että tämä palvelutyö koskettaisia monia tuhansia ihmisiä vuosittain. Monet juhlavieraat todistivat, että kokevat olevansa elämänsä pelastumisesta velkaa Armontalolle, jonka suojissa he ovat saaneet kasvaa ihmisinä ja Jumalan tuntemisessa. Monien elämät ovat muuttuneet radikaalisti.

Dima ja Ella Brodkin ovat tehneet rakkauden työtä Bershevan alueella yli 15 vuotta auttaen huumeiden käyttäjiä, köyhiä, nälkäisiä, sairaita ja moninlaisissa tarpeessa olevia ihmisiä. Kaikesta huomasi, että ihmiset kunnioittavat ja rakastavat Dimaa ja Ellaa. Heidän työnsä hedelmä oli nähtävissä ja aistittaessa kaikessa, mitä juhlan aikana tapahtui.

Dima on viimeisen vuoden aikana sairastanut sekä infarktin että osittaisen halvauksen, mutta silti hän on jatkanut sinnikkäästi työtä ja pitänyt Armontalon ovet auki tarpeessa oleville ihmisille.

Brodkinien perhe on saanut kokea viime vuosina myös uskonnollisten juutalaisten taholta kovaa vastustusta ja vainoa. Nämä uskonnolliset tahot seuraavat Armontalon jokaista liikettä ja sen tähden joudumme olemaan erityisen varovaisia kertoessamme talon toiminnasta.

Kun tähän lisätään Bershevan alueella terroristien tekemät raketti-iskut, joiden tahuja näin omin silmin aivan Armon talon vieressä, ei voi muuta kun ihailla työntekijöidemme sinnikästä asennetta jatkaa Jumalan antamaa kutsua ja palvelutyötä.

Minulla oli etuoikeus tuoda tilaisuuteen Missiomaailman ystävien onnitteluterveiset Suomesta. Puhuin siitä, että meidät on kutsuttu rakastamaan Raamatun mukaan jopa vihamiehiämme.

Olen ylpeä siitä, että Missiomaailman tukijat ovat seisseet uskollisesti Armontalon, Diman ja Ellan, nykyajan ”Oskar Schindlereiden” rinnalla, siunaamassa juutalaista kansaa ja osoittamassa heille evankeliumin voimaa käytännössä.

Jatketaan esirukousta ja tukemista Armontalon puolesta.

Kiitos sinulle.

Markus Korhonen

Markus raketti-iskussa tuhoutuneen talon vieressä, joka sijaitsee Bershevassa lähellä Armon taloa.
Markus siunaamassa Dima Brodkinia.
Ella Brodkinia onnittelemassa.
Lapsia siunattiin myös juhlassa.
Vaatejakelu maahanmuuttajille.