HERÄTYS- JA LÄHETYSJÄRJESTÖ

Terveiset Intiasta


Deporah -orpokodissa on lähes 200 lasta. He lähettävät sydämelliset terveiset. Etualalla Juha Ranta-Ojala, Markus Korhonen ja Teemu Koivisto.(Kuva Pertti Muikku)

Pihamaalle oli järjestäytynyt noin 200 lasta ja aikuista juhlimaan Intian itsenäisyyspäivää. Meidät otetiin iloisesti vastaan ja saimme huomata, että vierailuamme oli odotettu ja valmisteltu pitkään. Saimme kaulaamme kukkaseppeleet intialaiseen tapaan ja sitten alkoi lasten tanssiesitykset, lipunnostot ja monenlaiset muut ohjelmat. Lasten aitous ja into sai hymyn kasvoillemme.

Näin alkoi vierailumme Deporah-lastenkodissa. Missiomaailma on tukenut lastenkotia jo yli kymmenen vuoden ajan. Istuin juhlassa osavaltion hallituksen virkamiehen vieressä, joka halusi kunnioittaa läsnäolollaan vierailuamme ja tekemäämme työtä köyhien lasten parissa. Koin iloa ja ylpeyttä siitä, että lapset voivat hyvin, ja että olemme voineet välittää evankeliumin heille. Suuri osa kotimme lapsista on hindu-taustaisista perheistä. Nyt lapset uskovat Jeesukseen ja osaavat rukoilla voimallisesti. 

Parantumiskokous

Juhlalllisuuksien jälkeen pidimme kokouksen yhdessä lasten kanssa. Siitä muodostui yllätykseksemme parantumiskokous. Kerroin lapsille oman elämäni todistuksen, kuinka Jumala muutti sen ihmeen kautta. Aloimme yhdessä rukoilla, että Jeesus parantaisi ja kohtaisi lapsia ja heidän rakkaita läheisiään. Sitten pyysin lapsia kertomaan, jos Jumala olisi koskettanut rukouksen aikana. Noin kymmenen lasta tulikin heti kertomaan, mitä olivat kokeneet.
Päivän aikana tiimimme lahjoitti lastenkodille Suomesta tuodun uuden hyvän digikameran. Pertti Muikku koulutti lapsia ottamaan kuvia ja videoklippejä. Lapset oppivat nopeasti ja alkoivat ottaa kuvia toisistaan. Syksyn aikana saamme lehdissämme nähdä heidän ottamiaan kuvia.

Tarkastelin päivän aikana myös lasten tekemiä piirrustuksia ja  englanninkielisiä kirjeitä. Kuvat ja kirjeet olivat hyvin koskettavia. Tulemme jatkossa julkaisemaan näitä lasten tuotoksia lehdessämme.

Lastensuojelu

Tapasin myös lastenkodin johtoa ja hallitusta. Pohdimme yhdessä miten voimme kehittää toimintaamme. Puhuimme myös lastensuojelusta. On tärkeää, että luomme lapsille mahdollisimman turvallisen ympäristön elää. Lastenkodin johtajat ja hallituksen jäsenet lähettivät paljon terveisiä Suomeen ja tukijoillemme. Kiitos, että olette olleet uskollisesti tässä työssä mukana.
Muutaman päivän aikana järjestimme myös evankelioivia kokouksia ja pastorien seminaarin Koraputin kaupungissa. Alunperin oli tarkoitus pitää suuria kokouksia kaupungin hallissa, mutta monsuunin aiheuttaman vesivahingon takia kokoukset oli siirretty vuoristoseurakuntaan. Olin hyvin innoissani saadessani puhua vastaanottavaiselle kuulijakunnalle. Joskus on vapauttavaa, kun saa julistaa evankeliumia ilman että täytyy säästellä ääntä ja innostusta. Rukoilimme monien sairaiden puolesta ja kuulimmekin todistuksia siitä, että Jumala oli parantanut joitakin ihmisiä. 

India Revival Center

Vuosien ajan olemme järjestäneet isoja kampanjoita ympäri Intiaa, joissa on ollut  jopa kymmeniätuhansia ihmisiä. Näkymme on jatkaa näiden kampanjoiden järjestämistä. Sen tähden vietimme yhden päivän Intian pääkaupungissa New Delhissä pastori V.V. Rajun kanssa. Etsimme paikkaa, jonka voisimme vuokrata India Revival Centeriä varten. Se on toimisto, jonka kautta koordinoimme ympäri Intiaa järjestettäviä evankelioimistapahtumia. Ensi vuoden puolella on suunnitteilla järjestää kampanja Hyderabadissa, johon odotamme tuhansia kuulijoita.

Markus Korhonen

Missiomaailma Intiassa

  • Deborah-lastenkoti Jeyporessa
  • Kummiohjelma
  • Evankeliointikampanjat